Minulla oli mukava mahdollisuus osallistua Haminan OAJ:n vaalipaneeliin Pappilansalmen koululla. Siellä esitetyt kysymykset nostattivat mieleen omat kouluajat ja ehkä ne vaikuttivat omiin vastauksiin paneelissa. Siksi on hyvä muistella omia kouluaikoja.
Kansakoulussa kävin neljä luokkaa, minkä jälkeen oli pääsykokeet keskikouluun. Jos ei sinne päässyt, niin siirtyi kansalaiskouluun. Keskikoulu oli portti lukioon ja kansalaiskoulu nopeammin kätten töihin. Edellistä arvostettiin selvästi enemmän kuin jälkimmäistä. Naapurin Karin elämä päättyi ennenaikaisesti, mutta minä kirjoitan nyt tätä.
Kansakoulusta jäin mieleen muutama opettaja. Luokanopettajamme muisteli surullisia tunnelmia sota-ajalta, usein kyynelet silmissä. Hän kertoi myös opettavaisia tarinoita esimerkiksi sepästä, joka takoi suuriin laivoihin ankkuriketjuja. Muistan edelleen, että asiat ovat yhtä kestäviä kuin heikoin lenkki. Ja edelleen keittiössämme roikkuu tuolloin virkattu sipulipussi.
Keskikoulussa oppilaita oli 900 ja orastava murrosikä haittasi keskittymistä. Yhdellä välitunnilla jäimme liian pitkäksi aikaa pelaamaan baarissa vetopeliä (mistä saattoi voittaa kartongin tupakkaa) ja jäimme kiinni. Tuli kutsu rehtorin huoneeseen. Rehtori odotteli meitä ja poltteli piippua. Hän piti pitkähkön isällisen puhuttelun savupilven takaa eikä antanut jälki-istuntoa.
Nuoria ei ollut vaikea pitää aisoissa. Sijaisuudessa toiminut, sodassa hermonsa kiristänyt opettaja sai jossain vaiheessa tarpeekseen levottomuudestani. Hän otti kiinni hiuksista ja kumautti minua leukaan. Muu luokka hämmästeli, että saako opettaja lyödä oppilasta. ”Minä en lyö, minä vain kolistelen”, tuumasi opettaja. En muistele opettajaa pahalla, ennemminkin hävettää oma hölmöys.
Heikon keskikoulun jälkeen siirtyminen lukioon ei edistynyt hyvin. Päätös lopettamisesta oli ensimmäisen vuoden keväällä helppo. Kolme tai neljä (en muista) nelosta. Syy ei ollut koulussa tai opettajissa, vaan muussa elämässä.
Kun armeijan jälkeen elämä alkoi asettua, niin syntyi into käydä lukio loppuun. Iltalukio naapurikunnassa oli hyvä ratkaisu ja parin vuoden päästä oli hyvä todistus taskussa. Oman motivaation syttyminen ja ylläpito on keskeistä.
Kolmenkymmenen korvilla aloitin opinnot yliopistossa. Opinnot etenivät sujuvasti ja samalla työtä tehden. Kahdeksan vuoden opiskelun jälkeen väittelin tohtoriksi. Sieltäkin on jäänyt hyvällä mieleen opettajia. Heistä yllättävän moni kertoi oman opintopolkunsa olleen samanlainen kuin minulla, karikkoinen. Kerran harmittelin yhdelle opettajistani, että minua nolottaa lukea alkuaikojen kirjoituksiani. Hän katsoi hetken silmiin ja sanoi: ”Sakari, sinä olet nyt eri ihminen kuin noita kirjoittaessasi olit”.
Opettajilla on tärkeä merkitys lasten ja nuorten kasvuvuosien yli kantajana ja tulevaisuuteen innostajana. On hienoa, että nykyään ei luokkarajoja vahvisteta jakamalla jo lapsia eri koulupoluille. On myös hienoa, että kouluttautumista tuetaan taloudellisesti. Toivottavasti opettajilla on edelleen tänäkin päivänä mahdollisuuksia jättää inhimillisiä jälkiä oppilaiden mieliin. Koulu ei ole vain tiedon syöttämisen paikka, vaan paikka kasvaa ja kehittyä turvallisessa ympäristössä.
Sakari Kainulainen
kunta- ja aluevaaliehdokas (vihr.)
Hamina